tiistai 25. syyskuuta 2012

Oi Enklaavi!

Syksy on todellisuudessaan pyörähtänyt käyntiin ensimmäisten kylterivuosijuhlien merkeissä. Tällä kertaa hallitus oli isommalla porukalla edustamassa ainejärjestöämme kaukana Lappeenrannassa.

Vuosijuhlaedustukset ovat sitä helmeintä settiä, mitä hallitustyöskentely tuo tullessaan. On erinomaisen mukavaa nähdä muita kylterihallituksia sekä aina paikallisen jäsenistön 110%:sta antautumista vuoden suurimpiin juhliin. Tälläkin kertaa järjestelytoimikunta emännän ja isännän johdolla olivat onnistuneet järjestelyissään erinomaisesti ja kaikki tuntui menevän ilman minkäänlaista epäröimistä.

Kuten kuvasta näkyy meidän osamme oli tällä kertaa illallistaa Enklaavin yhteistyökumppanin Keskon pöydässä, mikä taas sopi PorKyn miss Keskolle paremmin kuin hyvin! 

Mutta kuten aina. Vuosijuhlat eivät olisi vuosijuhlat ilman sillistä! Tällä kertaa teemaksi oli valittu US&A, johon oli järjestelijöiden puolesta todellakin panostettu. Pääsimme nauttimaan amerikkalaisista huveista ja herkuista pitkälle iltaan pelaten beer bongia ja rakennellen hattaroita legendaaristen ja elokuvista tuttujen punaisten mukien ympärille!

Ja viikonlopun kruunaa tietysti kotimatka. Ah tuo 6 tunnin herkku miljoonine vaihtoineen sai taas punnitsemaan sitä kannattiko lähteä, mutta voin kertoa että kyllä kannatti.

-Team Canada

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hyvinvointia rakentamassa...

Kiireisen viikon sisälle mahtui myös tiistain Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden hyvinvointityöryhmän eli hyrrän kokous. Aiheena oli hyvinvointipäivän järjestäminen. Meidän kyltereiden tapahtumarikas kalenteri vaikeutti hieman päivän valitsemista, mutta lopulta päädyttiin siihen että, tänä vuonna UC porin hyvinvointipäivä järjestetään tiistaina 13.11.  Kokouksessa pohdittiin yhdessä mm. Eija Tarrin, Miinan ja muun opetushenkilökunnan kanssa, mitä päivään voisi sisällyttää. Pointerin puolesta edut liikuntapalveluissa ovat jo merkittäviä ja yritettiin keksiä, mitä muuta hyvinvointiin voisi liikuntapalveluiden ja edellisvuosien tarjonnan lisäksi kuulua. Uusia ideoita syntyikin melko paljon ja toivon ainakin itse, että tänä vuonna päivästä tulee monipuolinen ja että se todella tarjoaa opiskelijoille miellyttäviä etuja hyvinvoinnin saralla.

-Asta

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Radiomainoksen tekoa!

Tänään päästiin Jarkon kanssa kokeilemaan jotain aika hauskaa ja vähän jännittävääkin! Tai no en tiiä jännittikö Jarkkoa, kun sehän oli vanha tekijä tässä...Oltiin siis radio Eazyn studiolla tekemässä mainosta!

PorKy alkaa tekemään omaa ohjelmaa radio Eazylla, joka tulee sitten joka tiistai iltapäivälähetyksessa. Ohjelman nimi on Kylterivartti, jossa sitten käsitellään ajankohtasia asioita, jotka kiinnostaa opiskelijoita Porissa. Tätä varten sitten tehtiin mainosta Julle Kallion ja Laura Aimolan kanssa. Harvoin sitä miettii miten joku radio mainos tehdään, mutta nyt päästiin se näkemään :)

Aika monta kertaa otettiin uusiksi, jotta saatiin oikeenlaiset äänenpainotteet ja kuulostettiin juuri siltä miltä pitikin. Sitten kun saatiin äänitykset kuntoon, niin Julle editoi meille siihen sopivat musiikit taustalle. Kuulostipa oma ääni kamalalle! :D

Radio Eazyhän on myös Yrjönkadun Appron virallinen radio ja tapahtumapäivänä sieltä etko bileistä (16-18) tehdään livelähetystä Eazylle! Myös Yrjönkadun Appron mainos on pyörinyt arkisin Eazyllä, sitä oli Otto, Jarkko ja Joonas tekemässä vähän aikaa sitten :)

Käy vielä kuuntelemassa Kylterivartin mainos kuvin alapuolelta ja  pysy taajuudella 101!

-Suvi&Jarkko



Miltä kuulosti?!