torstai 19. joulukuuta 2013

Gdansk-ruokablogi, osa 4

Ke 18.12.

Pizza Hut
Viimeisen kokonaisen Puola-päivän sotasuunnitelmana oli kuluttaa vielä jäljelle jääneet bahtit tai mitä ne nyt ikinä täällä vaihdon välineenä käyttääkään, jotain space-money’a se on. Kohteeksi valikoitui Galeria Baltycka, ihan asiallisen kokoinen ja näköinen pytinki. Parisataa liikettä, joista tosin osa ihan tauskeja. Ympäristön viihtyisyyttä edesauttoi se, että kauppakeskuksissa liikkuu empiirisen tutkimuksemme perusteella heittämällä kauniimpaa paikallista alkuperäisväestöä kuin vanhassa kaupungissa. Matka taitettiin raitiovaunulla, jossa kuljimme tyylikkäästi pummilla jättämällä ostamamme liput käyttämättä. Sporassa ajanvietteenä toimi vanha kunnon eläinpeli. Pienenä vinkkinä arvuuttelijoille: älä valitse oselottia, aivan liian ilmeinen.

Pizza Hut

Viihtyisään ruokapaikkaan pääsy ostoskeskuksessa osoittautui mahdottomaksi urakaksi, ja jo kahdeksalla vapaalla tuolilla varustetun raflan löytämisessä oli täysi työ. Seurueemme oli siis tyytyminen geneeriseen ketjuravintolaan, tässä tapauksessa siis Pizza Hutiin. Mitä tästä nyt edes voi kirjoittaa? Sitä paitsi kyllähän te kaikki neljä lukijaakin jo tiedätte, mikä on homman nimi. Perusvääntöä odotimme, perusvääntöä saimme, pastakin oli aika pastaa. Limonadia anniskeltiin endless refill -periaatteella, joten darraistuskelupotentiaalia paikalla on.

Arvosana: 3/5

Dom Sushi


Dom Sushi

Nyt päästään asiaan. Dom Sushi sijaitsee rantakadulla ja myy – yllätys, yllätys – sushia. Ravintola oli kotoisan pieni ja sisälsi mielenkiintoisen pöytäratkaisun, jossa asiakkaat istuivat ringissä keittiön ympärillä annosten purjehtiessa pöytää kiertävässä vesistössä. Ruoka sai ylistäviä arvioita niin seurueen sushieksperteiltä kuin -noviiseiltakin muuttaen jopa itsensä Don Kyyhkyn käsityksen kyseisestä ruokalajista – aiempi totutun kriittinen arvio ”sushi on rahan haaskausta” ei enää päde. Plussaa myös siitä, että keittiömestarin ja oppipojan työskentelyä oli mahdollista seurata ja oppia samalla itsekin jotain. Ajoitus oli paras mahdollinen, melkein kaikilta täydet pinnat ja komea kruunaus matkalle. Paskan makuaistin omaavat älkööt kuitenkaan tänne vaivautuko.

Arvosana: 5/5

Ruokailun ja shoppailun lisäksi keskiviikon kolmas pääaktiviteetti on ollut poseeraus, sillä Maisterin tuorein kuningasidea oli hankkia kertakäyttökamera, jolla kaikkia vastaantulijoita on ollut aivan pakko pyytää ottamaan ryhmäkuva. Tämä on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, sillä eihän nämä aboriginaalit osaa paikoitellen edes kameraa käyttää – kehitysmaa, kuten Kyyhkykin linjasi.

Vielä pieni katsaus nykytilanteeseen: vietämme rauhallista yhteisillanviettoa ja eläinpeli on käynnissä tälläkin hetkellä. Meininki on aiemmilta illoilta tuttu: Don Kyyhky vittuilee minkä ehtii, Britney soi ja Tuote on avattu. Nyt kuitenkin Gdansk vaikenee, blogivastaavallakin on tarve seurata keskustelua.

#gdansklive


–Mikko L.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Gdansk-ruokablogi, osa 3

Ti 17.12.

Apetito Pizza z Pieczarkami
Juuri kun allekirjoittanut luuli, että ostoskeskuksessa eilen kokemamme 6D-”elokuva” oli niin farssi, kuin joku voi farssi olla (järjetöntä höykytystä, tasaisin väliajoin jumiin jäävät penkit ja suorituksen jälkeen hiki kuin Mehu-Jannella konsanaan), niin eikös tässä henkilökohtaisesti päätetty nukkua ohi keskitysleirivierailun ja varmistaa, ettei takuulla tule nähtyä matkan aikana nähtävyyden nähtävyyttä. Onni onnettomuudessa sentään oli, että kuuleman mukaan siellä pääsi kokemaan lähinnä kylmyyttä ja odottelua. Hieman valoa pimeyteen toi myös se, että prostituoitujen (ei tullut testattua, joten kyseinen sektori jää arvioimatta) näpistämäksi luulemani arvokas Lidlistä ostettu kaulahuivi ei ollutkaan hävinnyt. Ruokablogillakin menee heikosti, sillä päivän epistolaan sisältyi vain yksi ravintolakäynti. Jostain on kuitenkin materiaalia tuotettava, joten laajennamme skaalaa eineksiin.

Apetito Pizza z Pieczarkami

Maisterin lounasvalinta oli mainiolla valikoimalla varustetusta Biedronka-elintarvikemyymälästä (suosittelemme, pidemmänkin kävelymatkan arvoinen) ostettu rakenteeltaan löysä tattipizza. Oheinen kuva kertookin jo olennaisen kyseisestä tuotteesta, 75 % jäi nimittäin syömättä. Pistävä tatinhaju häiritsi muitakin kuin itse syöjää ja huoneeseen levittäytyessään vaikeutti unensaantia. Pizzan laatua heikensi myös se, ettei käytössä ollut uunia. Maisteri kunnostautui sienien saralla myös ostamalla alle kaiken arvostelun olleita tattisipsejä, joita koko porukan voiminkaan ei saatu alas kuin 8 (kahdeksan) kappaletta.

Arvosana: 0/5

Fellini
Fellini: Pistaasijäätelö

Fellini: Risotto with seafood
Varapuheenjohtajamme oli ystäväpiiristään kuullut ylistäviä arvioita paikallisessa Etelärannassa sijaitsevan Fellini-italialaisravintolan tasosta, joten sinne pääsy varmistettiin peräti pöytävarauksella jo 1,5 vuorokautta ennen h-hetkeä. Emme joutuneet pettymään. Fellinin asiakaspalvelu oli niin täydellistä, että VPJ olisi halunnut viedä tarjoilijat kotiinsa. Pasta ja liha-annokset olivat sairaan hyviä, risottoa täällä ei ehkä kannata syödä. Mitä jälkiruokiin tulee, maisteri onnistui tilaamaan listan ulkopuolelta pistaasijäätelöä, joka toimi yhtä hyvin kuin paikalliselta Ärrältä viiden aikaan ostettu ”läjä”. Erikoismaininta alkuruo’an jälkeen tarjoillusta välijälkiruo’asta, joka sisälsi shottilasillisen kirsikkasorbettia ja pohjalla täkäläistä erikoisuutta, heinällä maustettua Zubrowka-viinaa, ts. Tuotetta. Hintataso Fellinissä oli korkeampi kuin aikaisemmin testaamissamme paikoissa, mutta niin oli laatutasokin.

Don Kyyhkyn kommentit: Kirsikasta en pidä, mutta Tuote on hyvä.

Arvosana: 5/5


Vahvimmat jatkaa. Eniten vituttaa ei mikään.

Now Playing: Britney Spears – Now That I Found You

#gdansklive
#angstirinki


–Mikko L.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Gdansk-ruokablogi, osa 2

Billy's
Uusi päivä, uudet kujeet. Maisteri aloitti päivän heräämällä ihan halvatun aikaisin ja muiden vielä nukkuessa yritti katsoa Salkkareita ja Breaking Badia vain todetakseen, että Puola on umpipaska maa, sillä eihän täällä toimi sen enempää Katsomo kuin Netflixkään. Hohquer yritti naapurihuoneessa pelata iPadilla, jossa ei kuitenkaan ollut pelejä, ja tästä seuranneet voimasanat kaikuivat läpi seinien. Aamu aloitettiin kollektiivisesti hitaalla aamiaisella. Protip: täkäläinen omenamehu maistuu mintulta, eikä sovellu juotavaksi ollenkaan. Ohessa paikallisella musiikkikanavalla soinut, taustamusiikkina – tai no, lähinnä taustakuvana – toiminut Puolan listaykkönen. Jostain kumman syystä 20 miljoonaa YouTube-hittiä.


Ma 16.12.

Billy’s

Shoppailun (no muutamaa Nike-kaupan ostosta lukuun ottamatta eihän kukaan nyt mitään tällaisesta maasta hankkinut) lomassa valitsimme Madison-ostoskeskuksessa sijaitsevan amerikkalaistyylisen ravintolan. Maan yleiseen skeidaan kielitaitotasoon nähden hyvää englantia puhunut henkilökunta oli iloinen yllätys. Billy’s tarjoili maukkailla pihveillä varustettuja kuivahkoja purilaisia, pihviveitset tosin loistivat poissaolollaan. Puolassa ymmärretään lasien päälle – tällä kertaa annamme kiitosta riittävän suurista juomalaseista. Perusvääntäjätason mesta.

Arvosana: 3/5

Original Burger

Original Burger
Vanhan Gdanskin pääkatu on kuorrutettu sisäänheittäjillä ja on siksi vähintäänkin epäilyttävä ruokailupaikka, mutta sen varrella sijaitseva Original Burger onnistui ylittämään odotuksemme. Hallituksen jalkapallojaosto oli havainnut kyseisen raflan potentiaaliseksi lokaatioksi tarkkailla illan AC Milan – AS Roma -ottelua, ja siellähän se myös näkyi. Paikka oli pieni ja hassusti sisustettu, mutta kotoisa ja siisti. Hampurilainen oli tehty tuoreista raaka-aineista, sisälsi itsetehdyt sämpylät – ja oli varustettu rucolalla (!). Viinikin maistui viiniltä eikä mehulta. Ogio Primitivo, 2011, hyvä vuosikerta. Aivan heittämällä matkan toistaiseksi paras ruokailu. TripAdvisorin Certificate of Excellence Winner 2013 -tarra ikkunassa ei ole tuulesta temmattu. Ainoastaan Sulley Muntarin tasoitusmaali vei Original Burgerilta täydet viisi tähteä.

Arvosana: 4/5

Selkeästi eilistä positiivisempi ravintopäivä pulkassa siis. Juuri nyt osa jengistä jo nukkuukin, koska huomenna aikainen lähtö Stutthofiin keskittymään leirille.  Ne, joilla on #voimaa, juovat Finlandiaa tai Messiasta ja avautuvat. Kauniita unia koti-Suomeen.

#gdansklive


–Mikko L.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Gdansk-ruokablogi, osa 1


Turkish Kebab & Cafe
Jotta hallitusvuoden päätösmatkasta jäisi jotain perinnöksi jälkipolville, julkaisemme taattua must-read-materiaalia jokaiselle Gdanskin matkaajalle – PorKyn hallituksen ruokablogi on täällä tänään. Luvassa on lahjomattomia, demokraattisesti tuottamiamme arvioita tämän neuvosto-Puolan merellisen helmen ravintotarjonnasta. Ekstroina tarjoamme nykyään mafiakeisari Don Kyyhkynä tunnettavan härkäkopomme kommentteja.



Su 15.12.

Turkish Kebab & Cafe

Gdanskissa ateriointi oli aloitettava pikaruo’alla, koska bussifarssista aiheutunut laittoman kova nälkä. Kohteeksi valikoitui vanhan kaupungin pääkadun varrella sijaitseva turkkilaisten ylläpitämä pieni, muttei niin sympaattinen kebab-paikka. Keittiön puolelta huudeltiin noutamaan valmiita tuotteita armeijan mieleen tuoneella volyymilla. Ravintola muistutti parvensa myötä arkkitehtuurisesti kotoista Cafe Elbaa, mutta siihen yhtäläisyydet sitten jäivätkin. Ilmassa, jota olisi voinut leikata veitsellä, leijui niin voimakas krääsä, että tila muistutti turkkilaista saunaa. Vaikka ilmasto oli trooppinen, lihasta oli silti saatu paikoin kylmää. Pelko siitä, että kuteet lemuavat kebabilta loppureissun, aiheutti pikaisen poistumisen.


Arvosana: 2/5

Kresowa

Kresowa
Aivan huoneistomme välittömässä läheisyydessä sijainnut Kresowa keräsi seurueeltamme ihailevia katseita jo päivällä, joten päätimme olla lähtemättä merta edemmäs kalaan ja illastaa ihan vieressä. Tämä osoittautui maailmanluokan virheeksi. Kansallispukuiset tarjoilijat, mummolasta varastetut pöytäliinat ja klassinen musiikki loivat Anastasia-tunnelmaa ja saivat seurueen häpeämään alipukeutuneisuuttaan. Ruoka osoittautui kuitenkin täysin puitteisiin epäsopivaksi ja aiheutti vertauksia Sofian aterioihin. Henkilökuntakin kusetti vastaamalla punaviinitilaukseen kantamalla pöytään georgialaista ja bulgarialaista saatanan makeaa ja paskaa litkua, jota ei edes vaivauduttu kaatamaan laseihin asti. Plussaa kuitenkin ihanista, pitkistä viinilasien jaloista.

Don Kyyhkyn kommentit: Päällisin puolin paskaa. Hinta-laatu-suhde ihan päin helvettiä. Seinät olivat päällekäyviä ja lamput saatanan paskaisia. Ei ansaitse ravintolan titteliä, kutsuisin ruokalaksi.

Arvosana: 2/5


To be continue, kuten täälläpäin tapaavat kirjoittaa. 

#gdansklive


–Mikko L.

torstai 12. joulukuuta 2013

Haikein terveisin..

Joulun lähestyessä alkaa taas yksi vuosi olla paketissa. Vuoteen on jälleen mahtunut paljon; opiskelijoiden edunajamista, vaaleja, uusia tuulia ja huikeita bileitä! PorKy ry:n hallitus vuosimallia 2013 haluaakin kiittää mahtavaa jäsenistöämme loistavasta menneestä vuodesta:

Suurin piirtein vuosi sitten pidimme uuden hallituksen kanssa järjestäytymiskokousta innostuneen mielin, tuleva vuosi tulisi olemaan mitä mahtavin! Ja olihan se; vuosi alkoi yhteiskampus kohulla, josta selvittyämme käänsimme katseet tuleviin kymppivujuihin. Siinä välissä ehdin käydä useassa kokouksessa, palaverissa sekä tapaamisessa, opken, Porsen sekä KPVn tiimoilta, unohtamatta oman hallituksen kokouksia. Edessä häämötti ensimmäinen liittokokous sekä uuden markkinointi- ja viestintävastaavan valinta Susan siirtyessä uusiin haasteisiin. Ensimmäinen työntäyteinen hallitusvuoden puolikas meni todella nopeasti ja jäimme kaikki innolla odottamaan tulevaa.
Syksyllä uudet puput tulivat ryminällä ja aloitusviikko oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Yrjönkadun appro oli jälleen menestys ja teimmekin kävijäennätyksen. Edustajiston vaalit toivat lisäväriä syksyyn, samaten jännitys oman kyllin kohtalosta. Hallitus virkistäytyi ja allekirjoittanut kävi Budapestissa kera muiden ekonomi sekä kylteripuheenjohtajien miettimässä sefen tulevaa vuotta. Tämän lomassa ehdittiin reivata, saunoa ja juhlistaa vuotta galalla. Lisäksi äänestimme porkylle uuden hallituksen, joka on varmasti yhtä innokas kuin mitä me olimme vuosi sitten.

Vuosi lähenee loppuaan ja itse siirryn sivuun haikein mutta kiitollisia mielin.

-väistyvä pj Sini

On vaikea uskoa, kuinka nopeasti aika kiitää. Juurihan vasta aloitimme toimintamme verkostoituen SEFE-päivillä ja pähkäillen vuosijuhlien juhlapuhujaa ja esiintyjiä. Ja nyt ollaan tässä. Oma hallitusvuosi jo takana ja seuraava hallitus valmiiksi valittuna.
Vuosi on opettanut ja antanut minulle paljon; ainutlaatuista kokemusta yhdistystoiminnasta, suurten tapahtumien järjestämisestä, opiskelijoiden etujen huolehtimisesta sekä unohtumattomista tapahtumista ympäri Suomen. Puhumattakaan upeista ihmisistä, joihin olen vuoden aikana tutustunut, ja joista olen saanut mielettömän tärkeitä ystäviä. #ihanuut #angstirinki
Oloni tällä hetkellä on hyvin haikea, sillä onhan yksi aikakausi taas loppumaisillaan. Maanantait tulevat tuntumaan tyhjiltä ilman kolmetuntisia kokouksia ja keskiviikkoisin on varmasti aivan liikaa aikaa ilman perkolaattorin kanssa taistelua ennen ja jälkeen kahvihetken. Luotto seuraavaan hallitukseen on kuitenkin kova, olen varma, että hommat tulevat hoitumaan timanttisesti ja Porky jatkamaan nousukaartaan.

xoxo vpj Jochha

Kiitospuheiden, kättelyjen ja yhteenvedon aika on koittanut. Takana on naurettavan nopeasti kulunut vuosi. Vasta äskenhän viimevuotisessa syyskokouksessa puolivahingossa lähdin leikkiin mukaan ja pääsin vielä sisäänkin, vaikka vaalitentin vastaukset karkasivatkin pahasti huumorin puolelle. Kertaakaan ei ole kuitenkaan tarvinnut katua, sillä käteen on jäänyt rutkasti muutakin kuin pari mapillista kuitteja: ennen kaikkea valtava määrä eeppisiä hetkiä huikeassa porukassa (TJEU: #angstirinki, #parhaatkamut). Nyt on helppo sanoa, etten olisi saanut opiskeluajastani puoliksikaan näin paljon irti ilman hallitusvuotta, enkä todellakaan olisi edes tajunnut, mistä olisin jäänyt osattomaksi. Vaikka ensi vuoden hallitushaku jo menikin (potentiaalinen joukkio saatiinkin, melkein edeltäjänsä veroinen) ja tämä on karmea klisee, niin voin suositella ainejärjestöaktivismia lämpimästi – Elastista siteeratakseni meil on oikeesti viel siistimpää ku milt se näyttää ulos.

Iloista hyasienttien aikaa itse kullekin PorKyn jäsenelle, 

– @m1k00

Vuosi 2013 alkoi hieman hämmentyneenä, ei ollut oikein käsitystä siitä mihin sitä oli taas itsensä mukaan tunkenut. Alussa vähän tunnusteltiin, että millaista tämä hallitustyöskentely nyt sitten on. Pidettiin muutama kokous, vedeltiin suuntaviivoja keväälle ja nakiteltiin webmasterille hommia. Ensimmäinen todellinen kosketus hallitustyöskentelyyn saatiin Helsingissä SEFE-päivien muodossa. Nähtiin Hallituslaisia ympäri Suomen ja vaihdeltiin ranskalaisia poskisuudelmia. Illalla biletettiin kosteissa merkeissä ja tytötkin luopuivat proggiksessa jo paidoistaan. Webmasterimmekin veti alkuvuoden stressiä helpottaakseen itsensä todellisiin linkkuihin ja lausui filosofisia näkemyksiään pitkin iltaa. SEFE-päivät jatkuivat Kylteri-päivien merkeissä ja tavalliset rahvaatkin saapuivat pelipaikoille. Silti meillä oli hauskaa. Tämä kyseinen viikko olikin yksi niistä hienoimmista viikoista hallituksesta, kaikki oli uutta ja hauskaa. Pitkin vuotta on toki kertynyt lukematon määrä ratkiriemukkaita muistoja, niin hallitusporukan keskinäisistä kohelluksista, kuin myös ympäri Suomen suuntautuneista Vuosijuhla-matkoista. Oikeita hommiakin painettiin, mutta aina pilke silmäkulmassa.  Alun hämmennyksen jälkeen ei ole hetkeäkään tarvinnut katua päätöstä lähteä mukaan hallitustoimintaan. Vuoteni oli ruusuilla tanssimista (toisinaan myös pöydillä).

Vilpittömästi kaikkia kiittäen,
Väistyvä Yrityssuhdevastaava,
Saku Vaihinen

Viimeinen vuosi on sisältäny paljon: bileitä, kokouksia, verkostoitumista ja unohtumattomia muistoja. Opettavainen ajanjakso on tarjonnut arvokasta kokemusta mm. projektityöskentelystä, sidosryhmäsuhteiden hoitamisesta sekä vastuullisuuden merkityksestä. Kulunut vuosi onkin tarjonnut opiskeltujen teorioiden rinnalle mielekästä käytännön työskentelyä ja näkemystä.
Vastapainoksi kaikelle viralliselle toiminnalle hallitusvuosi on myös tuonut mukanaan unohtumattomia vuosijuhlia, railakkaita sitsejä sekä koomisia muistoja. Vuoden yhtenä kohokohtana oli ehdottomasti kylterihallituksille järjestettyjen SEFE-päivien sitsit. Saman katon alle kokoontui hurja määrä aktiivisia toimijoita aina Helsingistä Ouluun. Illan meno kiihtyi myös sen mukaiseksi: paidattomia ihmisiä, hävinneitä muistikuvia sekä himokkaan pariskunnan rikkoma vessanpönttö kruunasi huippupäivän. Mitä muuta voisi sitseiltä toivoakaan?

-Nico

Katsoin ennen tämän blogitekstin kirjoittamista omia aiempia kirjoituksiani tänne ja totesin että varjele, kyllä on ollut paljon asiaa. Toisaalta. Onhan kyse tärkeistä asioista, kun puhutaan PorKyn toiminnasta ja sen kehittämisestä. Päätin kuitenkin, että tällä kertaa pidän huonot vitsit ominani ja etten myöskään aloita uutta kappaletta kysymyksellä tai mainitse hashtagia kirjoituksessa yli kolmea kertaa.
Kulunut syksy PorKyn markkinointi- ja viestintävastaavana on ollut kaiken kaikkiaan ikimuistoinen. Pupujen aloitusviikko, historian suurin Yrjönkadun Appro ja mieleenpainuvat pikkujoulut kruunasivat tämänkin syksyn erittäin onnistuneesti. Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä kiittää teitä kaikkia possuja, jotka olette aktiivisuudellanne mahdollistaneet kaikkien eri tapahtumien järjestämisen ja porilaisen kylterikulttuurin ylläpitämisen.
Täytyy myöntää että hallituspestistä luopuminen vetää mielen yhtä haikeaksi kerta toisensa jälkeen. Huolimatta siitä, että tiedän ensi vuoden markkinointi- ja viestintävastaavan hoitavan homman paremmin kuin hyvin ja kehittävän toimintaa entisestään, on todettava taas yhden aikakauden päättyvän PorKyn historiassa kun ainejärjestömme saa järjestyksessään 11. istuvan hallituksensa vuoden vaihteessa. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin #YOLO #angstirinki

XO, Jarkko

Vuosi alkaa lähennellä loppuaan ja on aika jättää haiken mielin pesti hallituksessa ja siirtää vastuu seuraavalle, joka saa kokea toivottavasti yhden parhaista vuosistaan hallitustoiminnan parissa. Kun vuosi takaperin olin tullut valituksi PorKyn hallitukseen, olin näihin aikoihin vielä hieman hämmentynein mielin enkä oikein osannut aavistaa mitä tuleman pitää. Kaikki kehuivat, että tästä tulee elämäsi paras vuosi, tapaat uusia ystäviä ja vuoden päästä et halua uskoa, että nyt se on ohi. No, tämä kaikki oli täysin totta! Vuosi on ollut kieltämättä opiskeluaikani antoisin ja mukavin. Olen tavannut uusia ihmisiä ja pitänyt hauskaa ympäri Suomea ja nyt minun on todella vaikea uskoa, että pestini on päättymässä. Vuoden mittaan olen myös oppinut paljon uutta asiaa. Koulutuspolitiikka kiinnosti minua jo entuudestaan, mutta en osannut ajatella kuinka pysyvän jäljen tämä pesti jättäisi. Aion edelleen pysyä aktiivisena koulutuspolitiikan kehittämisessä vaikka vastuutehtävissä en toimikaan. Parhaita hetkiä vuoden mittaan ovat olleet SEFE päivät, vuosijuhlat sekä verkostoituminen muiden kylterikaupunkien opiskelijoiden kanssa. En aio löpistä vuodestani tämän enempää, mutta kiitos kaikille, jotka uskoivat minuun vuosi sitten ja toivottavasti olen edes osittain täyttänyt odotuksenne!

 -Mikko H

Mennyttä vuotta on mahdotonta kuvailla lyhyesti ja muutamalla sanalla. Kuitenkin mikä ehkä omasta mielestä on ollut kaikkein huikeinta ja samalla yllättävintä on se, kuinka palkitseva vuosi monessa asiassa on ollut. 
En olisi ikinä voinut kuvitellakaan kun vuosi alkoi tammikuussa, että omasta hallitusporukasta tulee niin läheinen. Koen, että sain oikeasti 8 ystävää. Huikealla porukalla on myös huikeaa tehdä hommia. Vuosi on opettanut ihan älyttömästi kaikesta – organisoinnista, itsestäni sekä aikaisemminkin mainitusta yhteistyöstä sekä lukemattomista muista asioista.
Tässä kohtaa on hankala summata vuotta, eikä sitä oikein edes ymmärrä, että vuosi todella alkaa olla lopuillaan eikä pian tämä kokoonpano toimi hallituksessa. En voisi kieltää, että samalla on pientä haikeutta. Kuitenkin ehdottomana ykkösenä fiiliksissä on odotus ja innostus ensi vuoteen. Tiedän mitä kaikkea hallitusvuosi voi tuoda mukanaan. Tuleva vuoden 2014 porukka on varmasti vähintään yhtä huikea ja saadaan tehtyä taas jotain vielä huikeempaa.

Näihin sanoihin, kerrassaan huikeeta! 

-Roosa
Aivan mahtava hallitusvuosi takana, ja tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2014. Uusi vuosi tuo mukanaan uudet kujeet, sillä pesti vaihtuu webmasterista rahuriksi. PorKyn brändiä ja graafista ilmettä tuli hiottua tänä vuonna uusien nettisivujen muodossa, ja koska niin sanotusti kehitys kehittyy, niin uskon, että ensi vuonna tullaan näkemään taas jotain uutta.
Ensi vuonna jatkuu!
Joona

Näihin tunnelmiin PorKyn hallitus 2013 päättää kautensa, lähettää uudelle hallitukselle reippaan onnenpotkun ja toivottaa koko jäsenistölleen sydämellisesti rauhallista Joulua ja railakasta uutta vuotta!

Mahtavat kiitokset kuluneesta vuodesta!

Yours Sincerely

PorKyn hallitus 2013


maanantai 2. joulukuuta 2013

Hallitusvuoden viimeisiä karkeloita

Kuin silmäräpäyksessä vierähtäneen hallitusvuoden ymmärtää oikeasti lähestyvän loppuaan vasta kun seuraavan vuoden hallitus valitaan. PorKyn hallitus vuodelle 2014 valittiin yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa Somassa 20.10. Superjännittävien vaalien tuloksena saatiin ensi vuodelle varmasti hyvin pätevä ja taas rakkaan yhdistyksemme toimintaa eteenpäin vievä hallitus, siitä ei ole epäilystäkään. Nykyisten, kohta hallituksesta eläköityvien, hallitusystävieni kanssa keskusteltaessa päällimmäisinä mietteinä illan päätyttyä olivat kuitenkin: ”Mitä jos en halua luopua pestistäni?”, ”Mitä teemme maanantai-iltaisin kun ei olekaan kokousta?” ja ”Meidän täytyy keksiä lisää sisältöä elämällemme!” 

Onneksi syyskokous ei kuitenkaan ollut täysin hallitusvuoteni päätös, vaan pääsin vielä viettämään kaksia upeita vuosijuhlia samaisella viikolla. Perjantaina 22.10 yliopistokeskuksemme ylioppilasyhdistys Pointer ry juhli 25 vuotista taivaltaan. PorKyltä olikin mukana hyvä edustus, eikä tuhoakaan aiheutettu liikaa. Vuosijuhlien aikana saimme nauttia erinomaisesta ruuasta, hyvistä puheista ja viihdyttävistä ohjelmanumeroista.  Illan ylpeyden aihe oli varmasti oman Pointer pj:mme, Juuso Östermanin, saama kunniamerkki yhdistyksiä lähentävästä toiminnastaan.  

Lauantaina 23.10 keräsimme Roosan kanssa kimpsut ja kampsut jo ennen kukon laulun alkua ja suuntasimme ajovalot kohti kotoisaa Turkua. Turussa meitä odottivat jännät paikat, sillä edessä olivat Merkantila Klubbenin 85-vuotis juhlat ja kielimuuri. Cocktail –tilaisuuden tervehdyksen kahta lausettakin oli harjoiteltu jo parin päivän ajan etukäteen. Onneksemme huomasimme jännityksen rassaavan myös muita kylterihallituksia ja pärjäsimmekin oikein hyvin, tapamme mukaan lotkauttamalla pari vitsiä ;) Itse vuosijuhlat järjestettiin Maskussa upeissa puitteissa! Seura oli erinomaista, ruoka oli erinomaista ja illan ohjelma erinomainen. Illan ylpeyden aihe lauantaina oli varmasti yhteiskuva Angry Birds –ikonin, Peter Vesterbackan, kanssa. Vesterbacka oli MK:n aikaisempana varapuheenjohtajana juhlapuhujana ja piti puheen Angry Birdseistä, mikäli ymmärsin oikein.. Päivä oli meille Roosan kanssa hyvin pitkä ja parhaat jatkot löytyivätkin mäkkäriltä McFeast aterioiden seurasta.

Tiesimme jo etukäteen sunnuntain kruunaavan koko mahtavan viikonloppumme!  Aamulla suuntasimme aurinkoisessa ilmassa Afterski sillikselle, joka järjestettiin Turun jokirannassa, Manillassa. Paikka oli upea, aikaisemmin siellä on tullut käytyä lähinnä häiden merkeissä, mutta tietenkin Bättrefolk järjesti siellä Silliksensä. Sillisruokaa löytyi pizzamätöstä, herkkuihin, salaattiin ja graaviloheen. Ja mikä parasta, jatkoilla esiintyi Frööbelin palikat!! Amazing! Sillis päättyi kohdaltamme kuitenkin hieman kesken, sillä matkamme oli tarkoitus jatkua vielä takaisin Poriin hallitustenvaihtoon. Bussimatka Turusta Poriin sujui mukavasti ja Porissa meitä odottikin jo Maisterin kuljetus Reposaareen. Reposaaressa ilta alkoi uuden hallituksen perehdyttämisellä. Keskeisimpinä aiheina olivat koulutuspolitiikka, uusi Kylli ja suhteet sidosryhmien kanssa. Kaikki uuden hallituksen jäsenet perehdytettiin tehtäviinsä myös henkilökohtaisesti, jonka jälkeen päästiin porukalla syömään ja saunomaan. Loppuilta sujuikin sitten erittäin hyvissä tunnelmissa hallitushenkeä kehittäen niin muodoin..

Vaikka hallitustyö on vienyt vuoden mittaan paljon aikaa, on se kaikki ollut sen arvoista. Uusia ystäviä muilta kylteripaikkakunnilta sekä omasta mahtavasta hallituksesta, uskomattomia kokemuksia ja tapahtumia, käytännön kokemusta yhdistystoiminnasta jne.. Haikein tunnelmin lähdetään kohti vuodenvaihdetta ja viimeisiä kokouksia nykyisen hallituksen kanssa. Onneksi vielä on vuotta hetki jäljellä ;)

xoxo

Vpj Jochha